|
|
Talli ja ympäistö
Kölni sijaitsee virtuaalisessa Suomessa maaseudulla, pienen kylän laitamilla, jonne harva eksyy. Tallialue on rauhallinen eikä ylimääräistä liikennettä ole, joten hevoset saavat olla rauhassa. Kölniin on kuitenkin melko hyvät kulkuyhteydet, sillä lähikaupungeista tulee useita busseja noin kilometrin päähän tallista. Tallille johtava hiekkainen autotie on valaistu ja sitä pidetään hyvässä kunnossa vuoden ympäri. Tallipihalla ensimmäisenä katse osuu pienehköön punaiseen tallirakennukseen, joka on remointoitu muutama vuosi takaperin. Tallin vierestä lähtee tie tarhoille ja laitumille ja tien toisella puolella on Pautsun omakotitalo. Tallin toisella puolella hieman syrjemmällä on suuri (40x60 m) maneesi, joka on muiden rakennusten tapaan punainen. Maneesissa on suuri katsomo sekä sen toisessa päässä estevarasto. Maneesin vierellä näkyy kenttä (40x60 m), jonka vieressä on estevaja. Kentän takana on myös muutama tarha ja sieltä alkavat myös tallin hyvät ja vaihtelevat maastot.
Tallissa on 11 karsinaa, joista yksi on varsomiskarsina. Siellä on myös pesupaikka, jonka seinillä olevissa koreissa säilytetään hevosten pesuun tarvittavia pulloja ja välineitä. Lisäksi tallista löytyy toimisto, jonka yhteydessä on satulahuone sekä rehula. Lantala on tallin takana katoksessa. Kaikki karsinat ovat suuri 3x3 m kokoisia (varsomiskarsina 3x4 m), joten hevosilla on hyvin tilaa sisällä ollessaan. Tässä vielä tallin pohjapiirros.
sivun kuvat © Freefoto
|
|